OVIEN LUKITUSJÄRJESTELMÄ TUO JOUSTAVUUTTA JA TURVALLISUUTTA
Yhä useammassa kodissa on monta ovea, mikä voi aiheuttaa kiireisessä arjessa turhaa huolta: Muistinko sulkea kaikki ovet? Jäikö avain eteisen pöydälle? Miten päästän siivoojan sisälle? Nämä kaikki huolet voi heittää romukoppaan lukituksen automaatioratkaisulla.
Ulko-oviin kannattaa asentaa jo rakennusvaiheessa sähkölukkovalmiudet. Yhdessä verkon mahdollistaman automaation avulla ovien lukitusta voi hallita sekä ovelta että etänä tai vaikkapa ennakoiden avaamistarpeen ajankohdan etukäteen.
Automaatioratkaisuun kytketyn oven voi avata tägillä, joka on tunnisteella varustettu älyavain.
Avaaminen onnistuu myös PIN-koodilla. Koodi voi olla henkilökohtainen ja pysyvä, kertakäyttöinen tai vaikkapa ajastettu siivoojan aikataulun mukaan. Joskus voi tulla tarve avata ovi etänä esimerkiksi remonttireiskalle, joka on ilmestynyt ovelle ennakoitua aikaisemmin. Ei hätää, oven avaaminen onnistuu puhelimella myös etänä.
Automaatioratkaisun sisältävä lukitusjärjestelmä joustaa tarpeen mukaan. Enää ei siis avaimen kotiin unohtaneen koululaisen tarvitse hakeutua naapuriin tai kaverin luokse odottelemaan vanhempien kotiinpaluuta. Mutta entä jos joku murtautuu sisälle?


Automaatiojärjestelmään sijoitettu hälytysjärjestelmä laukeaa välittömästi, jos esimerkiksi ovi murretaan.
Ei-toivotun tapahtuman seurauksena valot syttyvät palamaan ja ilmatilan täyttää kovaääninen piippaus. Siinä on murtajalla korvat kovilla.
Järjestelmään kytketty puhelin hälyttää tilanteesta välittömästi ja kertoo mistä sisään on tultu. Valvonnan piirissä voivat olla myös ikkunat. Jos käyttöön on otettu valvontakamerat, ne välittävät kuvaa tapahtuneesta. Eli puhelimen välityksellä saa hälytyksen heti ja hyvän käsityksen siitä, mitä on tapahtumassa. Soitto hätäkeskukseen on sitten seuraava konkreettinen toimenpide.
Hälytysjärjestelmän voi myös kytkeä esimerkiksi suoraan Verisuren hälytys- ja rikosilmoitusjärjestelmään, jolloin näkymä valvontakameroista yhdistyy automaattisesti Verisuren järjestelmään. Tilannearviosta riippuen Verisuresta lähetetään paikalle omaa henkilökuntaa tai hälytys välitetään poliisille.
Automaatioratkaisu hälytyksineen pienentää hyvin suurella todennäköisyydellä murrosta aiheutuvia vahinkoja, mutta myös muita kustannuksia. Useat vakuutusyhtiöt myöntävät kattavasta hälytysjärjestelmästä alennuksia vakuutusmaksuihin.
Automatisoidut ovilukitusjärjestelmät, valvontakamerat ja hälytysjärjestelmät tuovat helppoutta ja turvallisuutta kotiin. Mikä olisi Sinulle sopiva ratkaisu?

