ENERGIANSÄÄTÖ SÄÄSTÄÄ EUROJA JA LUONTOA

Lämmityskustannus on yleensä kiinteistön suurin kustannus – ainakin näillä pohjoisilla leveysasteilla. Etenkin vahoissa kiinteistöissä lämmitykseen liittyy myös riskejä, yleisimpänä putkien jäätyminen, joka vuosittain aiheuttaa merkittäviä vahinkoja. Tähänkin kiinteistöautomaatio tuo ratkaisun.

Ensimmäinen askel on asentaa riskejä sisältävään tilaan lämpömittari, joka välittömästi hälyttää, jos lämpötila laskee kriittisen alas. Seuraava taso on automatisoida lämmitys kustannustehokkaaksi, jolloin taataan mm. juuri tekniseen tilaan sopiva peruslämpötila ja estetään näin mahdolliset jäätymisen aiheuttamat vesivahingot.

 

Kotien asumistilojen lämpötiloissa on vielä sekä mukavuuden että energiatehokkuuden kannalta katsottuna paljon energiansäästöpotentiaalia.

Esimerkiksi eri tiloissa optimaalinen, omaan elämään sopiva lämpötila saattaa vaihdella merkittävästi sekä huonetilojen että ajankohdan mukaan. Jos talo on tyhjillään päivällä, voidaan lämpötilaa hyvin laskea muutamalla asteella poissaolon ajaksi. Tällöin automaation avulla varmistetaan, että tilojen lämpötilat ovat halutulla tasolla, kun päivän päätteeksi palataan kotiin.

Meistä useimmat nukkuvat paremmin muita huoneita viileämmässä makuuhuoneessa. Tämäkin onnistuu automaation avulla, joka myös oppii ajan kuluessa perheen tavoille eli säätämään automaattisesti toivotut lämpötilat. Jos muutoksia kuitenkin halutaan, vaikkapa vierashuoneen lämmityksen osalta, kaikki onnistuu keskitetyn ohjauspaneelin avulla.

 

Usein kysytty kysymys energian säästöön liittyen on sauna, joka kuuluu lähes jokaisen suomalaisen elämään.

Tärkeintä saunankin lämmityksen osalta on ajoitus ja lämmön säätely. Eli sähkösauna voidaan laittaa etänä päälle ja toisaalta varmistaa, ettei saunan lämpötila nouse turhan kuumaksi. Näillä toimenpiteillä on pitemmällä aikajänteellä merkittävä vaikutus energiankulutukseen. Lämpötilan seurantaa voidaan toki tehdä puusaunoihinkin, jolloin mahdollisesti säästetään muutama juoksu saunan pesälle tai varmistetaan lämpötilan toivottu taso ennen kylpytakkiin kääriytymistä.

Toinen energiansäästön kohde etenkin meillä suomalaisilla on mökit ja muut lomaasunnot tai talvisin tyhjillään olevat maatilat, joissa useissa pidetään jonkinasteinen peruslämpö ympäri vuoden.

Esimerkiksi Pekkalan tilalle Suonenjoella toteutettiin malli, jossa pää- ja sivurakennusten lämpötila säädettiin liukuvaksi 5 ja 10 asteen välille: Automaatio laittaa lämmityksen päälle heti, kun lämpötila laskee 5 asteeseen ja jälleen pois, kun 10 asteen lämpötila on saavutettu. Järjestelmän käyttöönotto säästi heti ensimmäisenä vuonna 75 % energiakustannuksista ja maksoi siten investoinnin takaisin kolmessa kuukaudessa.

Energian säätö on tärkeää sekä oman talouden että luonnon kannalta. Jo pienikin askel on askel oikeaan suuntaan. Tänä päivänä kiinteistöautomaatio tarjoaa jokaisen tarpeeseen yksilölliset vaihtoehdot.